Eurooppalainen yhteistyönpäivä – virtuaalikahvit #ecday2020

 

Vuodesta 2012 alkaen, Euroopan unionin jäsenvaltiot yhdessä naapurimaidensa kanssa, ovat juhlistaneet eurooppalaista yhteistyönpäivää syyskuussa. Olemme muodostaneet perinteen, jonka tarkoituksena on huomioida yhteisiä saavutuksia ja rajat ylittävän yhteistyön mahdollisuuksia. Tänä vuonna Interreg yhteisö täyttää 30 vuotta ja juhlavuoden kunniaksi haluamme nostaa esille tuloksia. 

Juhlimme virtuaalikahvien merkeissä #ecday2020 

Yhteensä noin 80 hanketoteuttajaa ja ohjelman sidosryhmän edustajaa osallistui hallintoviranomaisen ja sen sivutoimipisteen järjestämille virtuaalikahveille 24. ja 25. syyskuuta. Tilaisuuksien tavoitteena oli tarkastella Covid-19 pandemiasta johtuvia toimintaympäristön muutoksia ja haasteita.

Positiivista on, että osallistuneiden hankkeiden toteuttamisen kokonaistilanne on melko hyvä ja ne ovat jatkaneet työtään asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Digitaaliset työvälineet ovat osoittautuneet käytännössä tehokkaiksi ja hyödyllisiksi. Myös sellaiset hankkeet, joiden toimintasuunnitelmassa on runsaasti paikan päällä toteutettavia aktiviteetteja, ovat onnistuneet soveltamaan, aikatauluttamaan ja toteuttamaan toimenpiteitä rajoitetulla osallistumisella ja turvallisuus-ohjeita noudattaen.

Haasteitakin toki on, ja poikkeuksellinen vuosi on vaatinut kaikilta hankekumppaneilta erityistä sitoutumista toiminnan jatkamiseen, toimenpiteiden ja budjettien uudelleen suunnitteluun ja luonnollisesti, kärsivällisyyttä hoitaa välttämätön tukisopimukseen liittyvä paperityö.

Yhteinen toiveemme on, että vuosi 2021 tuo takaisin sellaiset olosuhteet, joissa rajat ylittävää yhteistyötä tehdään tapaamalla ihmisiä, ja voimme järjestää myös perinteisiä seminaareja ja tapahtumia. Kiitos kaikille tilaisuuksiin osallistuneille!

Tilaisuuden esitykset: 

SEFR CBC European Cooperation Day 2020 Coffee-hours_Covid19 experiences

SEFR CBC European Cooperation day 2020 Coffee-hours_Projects presentations 24092020

SEFR CBC European Cooperation day 2020 Coffee hours_Projects presentations 25092020

(Esitykset ovat saatavilla myös sivulla TILAISUUKSIEN MATERIAALIA)